Viivoja veteen

Voisivatko

joka solu painaa
tonnin
niillä on
silmät ja korvat
ne muistavat
kaiken

olenko lukinnut ne
jäädyttänyt pinnat
sileiksi
että niillä voisi luistella

voisivatko tanssivat jalat
sulattaa
avata
ja joka solu lentää
perhosen siipenä
erivärisenä sävelenä

16 kommenttia

  1. Solubiologiaa 🙂

  2. Ovela lähestymistapa!

  3. tanssien solut kevenevät lentokuntoisiksi!

  4. Voisivat, voivat!

  5. Keveyden ja raskauden (käytetään nyt vaikka näitä määreitä) vastakkaisuutta ja se toimii. Omassa luennassani runossa kaipaus ja suru ovat niin suuria, että runon puhuja on lukinnut tunteensa, siloitellut pinnan sileäksi jääksi. Ehkä suru / kaipaus alkavat väistyä, ehkä solut kaipaavat ulos lukkojen takaa? Tanssivat jalat viittaavat elämänhaluun ja solujen erivärinen sävellento jonkin uuden ja ehkä kepeämmän tavoitteluun. Raskaasta alusta huolimatta runo kääntyy toiveikkuuteen, mikä miellytit minua suuresti. Jalat tanssimaan vaan!

    • Tuima, sä tajusit tän runon. Hui. Ihan huimaa.

  6. Tanssi voi paljon!

  7. Ihminen tekee paljon pysyäkseen kasassa. Lukitsee itsensä, rakentaa suojaavan muurin, jonka takana voi olla turvassa.
    Mutta myös vankina.
    Tuttuja tuntemuksia runossasi.

    • Kiitos, Susu. Suoja tarvii löytää jostain. Toivottavasti ei oman itsensä kustannuksella.

  8. pidin runosta ja erityisesti lopusta.Tuiman analyysi on oivaltava, yhdyn siihen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: