Viivoja veteen

Oranssi

sota-aikana
isä perheelleen
tuliaisiksi
eksoottisen hedelmän

loisti tuvan pöydällä
sydäntalvella
aurinkona

jokaiselle oma
siivu

liukkaana
tirskahti
kirpeänmakea

saakohan sellaista
enää koskaan

vanhin pojista
talletti siemenen
peltirasiaan

tässä perintösi
sanoi minulle

hellästi
kosteaan multaan

versoo
kukkii

jonain päivänä
kaartuu ylleni

auringonkultainen
hedelmätarha

Mainokset

14 kommenttia

  1. Kaunis runo ja tarina.

  2. Runo vie kivasti läpi vuosikymmenten!
    Toivottavasti kantaa hedelmää pian.

    • Kiitos, Ekholmenin tyttö. Toivotaan näin!

  3. Appelsiinit rantautuivat tänne, silloin ne maistuivat kirpeiltä, nyt ne jo ovat makeita.
    Pidin runostasi.

    • Kiitos, Arleena. Oisko lannoituksen ja jalostuksen ansiota. 🙂

  4. Kaunis muisto toiveita täynnä. Pidin kovasti!

  5. Lämminhenkinen runo muistosta.

  6. Toivottavasti kukkii kerran! Minulla on serkkuni yli 20v sitten istuttama appelsiinipuu. Sitä täytyy aina leikata, kun ei huvita piikkipuskan läpi joka päivä kulkea. 🙂 Kaunis se on, mutta ei kuki, ei…

  7. Kaunista todentuntua! Kyky unelmoida on hieno perintö.

  8. Joo, Hilbert, niin on! Kiitos kommentista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: