Viivoja veteen

Lempikukka

unohdit minut
pimeään, kylmään
sikiöksi lasipurkkiin
silmissä pohjaton hätä

se ei osannut sanoa
forget-me-not
förgätmigej
vergissmeinnicht
millään kielellä
sikiöt eivät itke
kukaan ei kuule

kun kasvoin
särjin purkin
monta purkkia
tallasin
pirstaleet sinkoilivat

ja sikiö rääkyi niin
että kuultiin

hennot juureni ahmivat
muhevaa multaa
nuput paisuivat
kohti valoa

ja sinä sanoit:
en enää koskaan
jätä sinua
lemmikkini

5 kommenttia

  1. Kaksi ensimmäistä säkeistöä jylisee vaikka kukaan ei kuule! Lopun tyylin ja rytmin muutos hämmentää, mutta on myös tehokas.

    • Kiitos kommentista. Muokkasin loppua. Miltä nyt vaikuttaa?

  2. Alkuperäinen oli hyvä ja niin on myös tämä, erilainen.

  3. Ahdistus viiltää runon läpi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: