Viivoja veteen

En nähnyt silmiä

en nähnyt silmiä
ollenkaan
pelkkää kaurapuuroa

aavistelen hämärässä hiljaisuudessa
hengitän syvää metsää
unessa kavahdan hevosia

sydämen ilme kypsyy hitaasti
kukkii, vaihtuu

etsin lammen pohjalta suolaheinää
lemmikkejä
jalassa valkoiset remmikengät

(Innoituksena Eeva-Liisa Mannerin teksti Lapsuus, villikaura,1971)

4 kommenttia

  1. Kaunis runo, pidin tavastasi käsitellä haastetta.

  2. Pidän siitä, että runo hengittää ja antaa vapauden omille mielikuville.

    • Kiitos, Johanna. Tuo oli kauniisti sanottu ja antoi minulle uuden oivalluksen runoista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: