Lumiseen metsään
lumiseen metsään
alasti
ripsiin riitettä
iholle jäätä
jätän hankeen
ihmisen jälkiä
hunnutettu koivu
kihlattu roudalle
revin tuohen alta
kohmeista mahlaa
lunta kaulaan asti
tähän jään
kunnes sydämeni
sulaa
-
Seuraa
Seurataan
Already have a WordPress.com account? Log in now.
Viivoja veteen 
Kuulas kaunis kuvaus, henkii jollain tavalla mennyttä aikaa..vai kuvittelenko vain?
Kiitos Diina. Ei ollut kyllä mennyttä. 🙂
Kaunista ja surumielistä. Siihen asti kunnes sydän sulaa on talvi.
Kiitos, Arleena.
Kauniisti kirjoitettu, eritoten ”hunnutettu koivu kihlattu roudalle”.
Kiitos, Maarit.
Hyvää runokieltä (raastavan päättäväistä, itseä kohtaan julmaa?).
Kiitos, Pasanen!
Tämä on Runon runo, tiivistetysti ”puhdas”.
Kiitos, Hihat!
Jostakin syystä tästä tulee mieleen hypotermia. Siinä kuulemma saattaa ihminen viime vaiheessa riisua vaatteensa. Hieno runo joka tapauksessa.
Kiitos, Johanna.
Kiitokset kommenteista!
Hyviä kielikuvia. Paletuminen ahdistaa kuitenkin. Joku syy siihen mietityttää.
Kiitos, tarkkanäköinen Aimarii. Oli siihen syy.