Viivoja veteen

Lumiseen metsään

lumiseen metsään
alasti

ripsiin riitettä
iholle jäätä

jätän hankeen
ihmisen jälkiä

hunnutettu koivu
kihlattu roudalle

revin tuohen alta
kohmeista mahlaa

lunta kaulaan asti
tähän jään

kunnes sydämeni

sulaa

15 kommenttia

  1. Kuulas kaunis kuvaus, henkii jollain tavalla mennyttä aikaa..vai kuvittelenko vain?

    • Kiitos Diina. Ei ollut kyllä mennyttä. 🙂

  2. Kaunista ja surumielistä. Siihen asti kunnes sydän sulaa on talvi.

  3. Kauniisti kirjoitettu, eritoten ”hunnutettu koivu kihlattu roudalle”.

  4. Hyvää runokieltä (raastavan päättäväistä, itseä kohtaan julmaa?).

  5. Tämä on Runon runo, tiivistetysti ”puhdas”.

  6. Jostakin syystä tästä tulee mieleen hypotermia. Siinä kuulemma saattaa ihminen viime vaiheessa riisua vaatteensa. Hieno runo joka tapauksessa.

  7. Kiitokset kommenteista!

  8. http://kommintanhua.blogspot.fi

    Hyviä kielikuvia. Paletuminen ahdistaa kuitenkin. Joku syy siihen mietityttää.

    • Kiitos, tarkkanäköinen Aimarii. Oli siihen syy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: