Oranssi
sota-aikana
isä perheelleen
tuliaisiksi
eksoottisen hedelmän
loisti tuvan pöydällä
sydäntalvella
aurinkona
jokaiselle oma
siivu
liukkaana
tirskahti
kirpeänmakea
saakohan sellaista
enää koskaan
vanhin pojista
talletti siemenen
peltirasiaan
tässä perintösi
sanoi minulle
hellästi
kosteaan multaan
versoo
kukkii
jonain päivänä
kaartuu ylleni
auringonkultainen
hedelmätarha
Viivoja veteen 
Kaunis runo ja tarina.
Kiitos, n0ir.
Runo vie kivasti läpi vuosikymmenten!
Toivottavasti kantaa hedelmää pian.
Kiitos, Ekholmenin tyttö. Toivotaan näin!
Appelsiinit rantautuivat tänne, silloin ne maistuivat kirpeiltä, nyt ne jo ovat makeita.
Pidin runostasi.
Kiitos, Arleena. Oisko lannoituksen ja jalostuksen ansiota. 🙂
Kaunis muisto toiveita täynnä. Pidin kovasti!
Kiitos, Laiskuri!
Lämminhenkinen runo muistosta.
Kiitos, Aimarii.
Toivottavasti kukkii kerran! Minulla on serkkuni yli 20v sitten istuttama appelsiinipuu. Sitä täytyy aina leikata, kun ei huvita piikkipuskan läpi joka päivä kulkea. 🙂 Kaunis se on, mutta ei kuki, ei…
Joo, toivotaan. 🙂
Kaunista todentuntua! Kyky unelmoida on hieno perintö.
Joo, Hilbert, niin on! Kiitos kommentista!